Hirmagazin.eu
Főoldal » WHO: Zika-virus on leviämässä lähes koko Amerikkaan – Suomessakin varaudutaan matkailijoiden tartuntoihin
FINN - Kielikoulutus

WHO: Zika-virus on leviämässä lähes koko Amerikkaan – Suomessakin varaudutaan matkailijoiden tartuntoihin

Matkustussuosituksiin epidemia ei vielä vaikuta.

Zika-virus näyttää leviävän koko Amerikkaan, kertoo Maailman terveysjärjestö (WHO). Järjestö arveli maanantaina, että tauti leviää todennäköisesti kaikkiin Amerikan maihin Chileä ja Kanadaa lukuunottamatta. Yhdysvalloissa zikaa ei vielä ole raportoitu. WHO:n huolesta kertoi uutistoimisto Reuters.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa tilannetta, mutta arvio epidemian riskeistä on lievempi kuin yhdysvaltalaisten viranomaisten.

Keltakuumehyttysen levittämä zika-tauti on yhdistetty esimerkiksi pienipäisyyteen ja muihin kehityshäiriöihin lapsilla, joiden äiti on sairastanut zikan raskausaikanaan. WHO:sta korostetaan, että yhteyttä kehityshäiriöiden ja zikan välillä ei ole kyetty todistamaan, mutta raportoidut tapaukset viittaavat jonkinlaiseen syy-seuraussuhteeseen.

WHO:n kannanotto taudin rajusta leviämisestä perustuu siihen, että zika on viime vuoden toukokuusta lähtien levinnyt 21 maahan. Brasiliassa pienipäisyys- eli mikrokefaliatapauksia on raportoitu 3 893.

Tautia levittää ainakin keltakuumehyttynen, mutta WHO penää lisää tutkimustietoa muista mahdollisista tarttumistavoista. Seksin välityksellä tarttumisesta on olemassa epäily, mutta se tarvitsee lisää todisteita. Todisteita ei ole myöskään siitä, että tauti tarttuisi lapseen äidinmaidosta.

THL:n 20.1. päivitetyn suosituksen mukaan zika-alueelle matkustavien kannattaa suojautua hyttysiltä huolellisesti. Neuvo koskee etenkin raskaana olevia. HS kertoi viime viikolla, että THL:n tilannearvio on lievempi kuin Yhdysvaltojen terveysviranomaisten, koska raskaana olevat suomalaiset harvoin matkustavat zika-alueelle. Nyt THL:n epidemologi Jussi Sane kertoo HS:lle, että kuten WHO totesi, virus oletettavasti leviää laajalle. Suomen suositukset ovat kuitenkin linjassa muiden Euroopan maiden kanssa.

”Lähtökohtamme on se, että ilman zikaakin raskaana olevat miettisivät, lähtevätkö tropiikkiin”, Sane toteaa.

Hänen mielestään on tärkeää, että tieto epidemieasta leviää nopeasti WHO:n kansainvälisten terveyssäännöstöjen mukaisesti. Siten matkailijoiden tartuntoihin voidaan varautua myös Suomessa.

”Neljä viidestä tartunnasta on oireettomia, ja oireellisista moni muistuttaa esimerkiksi denguekuumetta. Siksi tautia on vaikea havaita. On hyvä, että maat ovat kasvattaneet valmiuksiaan diagnosoida zikaa.”

THL seuraa tilannetta ja päivittää tietoja sivuilleen tarpeen mukaan. Varsinaiset matkustussuositukset antaa Ulkoministeriö.

Tällä hetkellä zika-alueeseen kuuluvat Brasilia, Bolivia, Barbados, Kolumbia, Ecuador, El Salvador, Fiji, Ranskan Guayana, Guadeloupe, Guatemala, Guyana, Haiti, Honduras, Kap Verde, Malediivit, Martinique, Meksiko, Panama, Paraguay, Puerto Rico, Saint-Martin, Samoa, Salomonsaaret, Suriname, Thaimaa, Uusi-Kaledonia ja Venezuela.

Maailmanlaajuinen tilanne päivittyy reaaliaikaisesti esimerkiksi tälle sivulle.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1453697476279

Hasonló hírek

Nainen kaatoi telineen – vietiin raudoissa rautatieaseman selliin ja päiväksi putkaan

info

Kannatus Palestiinan tunnustamiselle kasvaa maailmalla

info

Youtube-tähti Sara Forsberg jätti levy-yhtiönsä ja haukkuu Ur Cool -kappaleensa

Edit
-------------------------------------------------------------------------------------------------

Maradj otthon, vigyázz magadra, vigyázz az idősekre és a gyermekekre, és tevékenykedj az interneten, olvasd a Hirmagazin.eu Online Médiát!

Köszönjük, hogy a Hirmagazin.eu Online Médiát választottad!

Azon dolgozunk, hogy ami Téged érdekelhet, azt kivétel nélkül el tudd olvasni nálunk!

Bármilyen észrevételed, javaslatod, híred, cikked, képed vagy videód van, azt írd meg, küldd el nekünk ide: [email protected].

Adj meg egy nick-nevet (Téged azonosító, általad kitalált nevet, ha nem szeretnéd a teljes nevedet feltüntetni az anyagaid mellett), vagy add meg a keresztnevedet, vagy a teljes nevedet, a Te anyagaid látogatottságának "gyümölcsét" élvezd Te! Mi azt a nevet tesszük az anyagaid mellé, amit Te az e-mailben kérsz!

Dolgozzunk össze, légy részese a mi sikerünknek, ahogy mi is részesei szeretnénk lenni a Te sikerednek!

Hirmagazin.eu Főszerkesztősége


Figyelem!

A cikkhez hozzáfűzött hozzászólások, kommentek nem a Hirmagazin.eu Online Média nézeteit tükrözik!

Szerkesztőségeink a hírek publikálásával, megjelenítésével foglalkoznak, a hozzászólásokat, kommenteket nem tudják befolyásolni - azok az olvasók személyes véleményét tükrözik.

Kérjük, kulturáltan, mások személyiségi jogainak és jó hírnevének tiszteletben tartásával kommenteljetek!

A visszatérő vulgárils, gyűlölködő, uszító kommentelőket tiltjuk oldalunkról!

Célunk az, hogy olyan olvasótábort szolgáljunk ki munkánkkal, akik, egyfelől örömüket lelik az általunk közzétett híranyag olvasásában, másfelől valós tájékoztatást jelent részükre a Hirmagazin olvasása!

Köszönjük a megértéseteket!

Hirmagazin.eu Online Média - főszerkesző
--------------------------------------------
×

Csatlakozz népes facebook követőink táborához!